PROFEETTA JOONA VINOLLA HYMYLLÄ

Kuvat: Wikipedia commons

Alankomaalainen Pieter Lastmanin (1583-1633) ei ollut mikään turha mies - olihanhan hän itsensä Rembrantin opettaja. Oheinen Lastmanin maalaus on kaikessa eloisuudessaan silti tahattoman koominen.  Taitelija kuitenkin vain kuvaa uskollisesti Raamatun kertomuksen tapahtumista - valtava kala nimenomaan oksentaa Joonan rannalle.

Konservatiiviset juutalaiset, kristityt ja muslimit haluavat usein ymmärtää Joonan tarinan  kirjaimellisesti totena - Jumalalle on kaikki mahdollisista, siksi kala voi niellä Joonan, siksi Joona voi pysyä kalan sisällä hengissä jne. Usko yliluonnolliseen ja Jumalan kaikkivaltaan on konservatiiviselle uskolle tärkeää. Se heille suotakoon, mutta tarina on harvinaisen tyhjä, jos kiinnittää huomiota vain väitteeseen, että yliluonnollisia tapahtui.  Niinpä tulkitsijat lähes aina löytävät syvällisempiäkin näkemyksiä Joonasta. 

Juutalaiset lukevat Joonan kirjaa Jom Kippur - juhlana - suurena katumuspäivänä. Joonan tarinassahan jo tuhoon tuomittu kaupunki pelastui, koska kaupunkilaiset ymmärsivät katua syntejään.  

Kristillistä tulkintaa edustaa mm. evankelista Matteus, jonka mukaan: "Niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä" (Mt 12:40). Eli Matteus ajattelee Joonan kohtalon tavallaan ennustaneen Jeesuksen ylösnousemusta haudasta.  

Islamilaisen taiteilijan tulkinta Joonasta. 

Muslimeille puolestaan Joona on ennen kaikkea profeetta. Tosin Joona joutui pahaan pulaan ja tuli kalan nielaisemaksi ja:"...jos hän ei olisi kuulunut niihin, jotka ylistävät Jumalaa, niin hän olisi saanut jäädä kalan vatsaan aina siihen päivään asti, jolloin kaikki herätetään (Koraani 37:143). Ideana kaiketi se, että Jumala auttaa palvelijoitaan. 

Tieteellisen raamatuntutkimuksen näkökulmasta Joona taas on malliesimerkki siitä, miten uskonnolliset ennakkokäsitykset voivat estää kuulemasta Raamatun tarinoiden varsinaista sanomaa. 

Joonan kirjan sanoma avautuu aivan uudella tavalla, kun tajuaa, että se on pilke silmäkulmassa kirjoitettu satiiri. Tarina menee näin: Joona saa Jumalalta käskyn lähteä saarnaamaan parannusta Niiniveläisille. Joona ei halua totella Jumalaa. Kenties sen takia, että Niiniveläiset olivat juutalaisten näkökulmasta aivan erityisen syntisiä ja pelottavia: sodassa niiniveläiset rakensivat surmaamiensa sotilaiden päistä pyramideja, eloonjääneiltä leikattiin nenät ja korvat, johtajat nyljettiin elävältä. Ei siis ihme, ettei Joona halunnut lähteä syntiseen Niiniveen. Sen sijaan hän pakenee kutsumustaan ja Jumalaa lähtemällä merille. Joona nukkuu laivan uumenissa, kun syntyy paha myrsky. Joonakin herätään rukoilemaan Jumalaansa, jotta myrsky tyyntyisi. Myrsky kuitenkin vain pahenee ja lopulta merimiehet heittävät arpaa, jotta saisivat selville kenelle Jumala on suuttunut. Arpa osuu Joonaan. Tämän jälkeen Joona suorastaan vaatii, että hänet heitetään mereen. Näin tapahtuu, ja heti myrsky tyyntyy (satiirinien liioittelu). Joona ei kuitenkaan huku, vaan valas nielee hänet. Joona on päiväkausia valaan vatsassa, kunnes valas oksentaa hänet rannalle.  

Seuraavaksi voimme nähdä Joonan pudistelevan valaan vatsalaukun jätteitä päältään ja suuntaavan kohti Niiniveä - Jumalan antamaa tehtävää ei käynyt välttäminen. Yleensä profeetat näkivät valtavasti vaivaa saadakseen kansan katumaan. Jesaja kulki 3 vuotti alasti ulkosalla merkiksi, että juutalaiset joutuisivat alastomina pakkosiirtolaisuuteen. Hän myös nimesi lapsensa karseilla nimillä varoittaakseen juutalaisia tulevasta tuhosta. Toinen hänen lapsistaan oli nimeltään ”Pelkkä jäännös palaa.” Tulokset olivat yleensä vaatimattomia. Kansa oli ns. kovakorvaista. Entä Joona? Hän on vastentahtoinen profeetta, joka ensin pakenee kutsumustaan, mutta kun se ei onnistunut, hän "suorittaa saarnaamisen" innotta. Joona suurinpiirtein pyörähtää Niiniven keskustassa, sanoo: ”40 päivää ja tuho tulee.” Tämän huikattuaan Joona poistuu. 

Siinä missä Jesaja & co. käyttävät vuosia saamatta käännynnäisiä, tämä vastahakoinen profeetta käy huikkaamassa varoituksensa ja koko mahtava, hypersyntinen Ninive kääntyy. Jatkossakin tarina etenee satiirin liioittelevaan tyylin ja kuin pikakelauksella. Joona on maailman ensimmäinen katastrofituristi: Hän etsii sopivan näköalapaikan katsellakseen vihatun kaupungin tuhoa.  Tuhoa ei kuitenkaan tule, koska pahuksen niiniveläiset ovat kääntyneet. Joonan odottaessa Niiniven tuhoa riisikasvi kasvaa (pikakelauksella) varjostamaan Joonaa auringolta. Mutta heti seuraavana päivä mato pilaa kasvin (jälleen pikakelauksella). Joona menettää hermonsa ja haluaa kuolla. Jumala nuhtelee Joonaa - jos profeetta noin kovin säälii pahaista riisikasvia, kai Jumalakin sentään saa sääliä ihmisiä. 

Ahaa! Joonan kirja on siis satiiri, jossa tehdään pilkkaa moralistisesta tuomionprofeetasta, joka on pettynyt, kun kansa kääntyy ja tuhoa ei tule. Hän ei saarnaa pelastaakseen ihmisiä tuholta. Pikemmin hän vihaa ihmisiä, joita varoittaa. 

Pilkka sattuu hiukan omaankin nilkkaan. Ei sillä, että enää nykyään julistaisin uskonnollista tuhoa. Mutta tunnistan kyllä itsessäni ja muissa ”Joona-moodin”. Kun alkaa kauhistella ja varoitella (ilmastonmuutos, kestävyysvaje, koulu-uudistukset, Suomen kilpailukyky, nuorison vähäinen lukuharrastus, liiallinen somettaminen... valitse saarnanuottisi) voi joutua Joona -tilaan, jossa on pettynyt, jos mitään pahaa ei tapahdukaan tai jos asia on jo hyvässä hoidossa. Ei se niin väliä, hoituuko asia, kunhan minä saan olla oikeassa. Ja kunhan pyhä huoleni tunnustetaan ja kuullaan. Ja ollaan kaikki epätoivoisia.

Sorrun tähän itse toisinaan, mutta en ole ainoa Joona-moodin uhri. Ansaitsemme näpäytyksen Joonan kirjan kirjoittajalta.