MIEHEKÄS PITKÄTUKKA

Kuva: Vesa Laine

Pietarhovin kullattu lihaskimppu esittää Raamatun Simsonia. Kulta kimaltaa ja vesi roiskuu. Pietarhovi on näyttävä kuin Ranskan Versailles konsanaan. Tarkoitus on selvästikin esitellä hallitsijan loistokkuutta ja valtakunnan mahtia. Siinä myös onnistutaan komeasti, ei vähiten Raamatun voimamies Simsonia esittävän patsaan ansiosta. Patsas tai maalaus on kuitenkin aina vain pieni osa tarinaa, pysäytyskuva. Pietarhovin edustalle on valikoitu Simsonin elämän loistokkain hetki, Tuomarien kirjan 14. luvussa kerrottu juttu siitä, miten Simson repii leijonan kappaleiksi paljain käsin.

Venäläissyntyisen Romain Tirtofin (1892-1990) kuva nostaa Simsonista aivan toisen puolen. Jättimäinen mies, joka kuitenkin päätyy naisen pettämäksi ja kahlehtimaksi. Tarinan mukaan Simsonin voimat olivat hänen hiuksissaan, eikä niitä siksi saanut leikata. Epäonnekseen Simson rakastui Delila nimiseen naiseen ja paljasti tälle voimiensa salaisuuden. Viekas Delila nukutti Simsonin ja paljasti tämän salaisuuden filistealaisille. Simsonin hiukset keritään hänen nukkuessaan, samalla lähtevät tämän ihmevoimat ja hänet on helppo vangita. 

Kuva: Pinterest

Lovis Corinth (1858-1925) oli saksalainen ekpressionisti ja hän valitsi kuvaansa Simsonin tarinan synkimmän hetken: Filistealaiset puhkaisevat Simsonin silmät, kytkevät hänet pronssikahleisiin ja laittavat pyörittämään jauhinkiviä. Corinthin tulkinta ei voisi olla kauempana loistokkaan Pietarhovin kultaisesta patsaasta. Tässä maalauksessa Simson on niin pohjalla kuin voi olla. Tarinan tuntevillle Corinthin kuvassa on kuitenkin jo vihje käänteestä - toisin kuin Tirtofin kuvassa, Simson ei ole enää kalju. Hänen hiuksensa kasvavat jälleen. Simsonin tarina nimittäin päättyy kostoon - hän saa hiuksensa ja voimansa takaisin. Pahaa aavistamattomat filistealaiset vievät Simsonin temppeliinsä pilkatakseen tätä lisää, mutta Simson pystyy hirmuisella voimanponnistuksella kaatamaan temppelin pylväät niin, että rakennus luhistuu. Siten Simson surmaa kuollessaan vielä enemmän filistealaisia kuin eläessään. Corinthin kuvan voi tässä mielessä nähdä jopa psykologisena varoituksena - älä lyö lyötyä, pilkkaa voitettua, sillä kaiken menettäneet ihmiset ovat vaarallisia.

kuva: wikipedia commons

Nykylukijalle moinen pronssikautinen tarina on monin paikoin kiusallista luettavaa. Filistealaisia tapetaan jatkuvasti ja moiset raakuudet esitetään Jumalan tahtona. Joidenkin tiukkapipoisimpien juutalaisrabbien tulkinnoissa tarina onkin joskus nähty varoittavana kertomuksena siitä, että toisuskoisten kanssa ei pitäisi mennä naimisiin. No parempi sekin kuin tarinassa vilahteleva sotakiihko. Aika kamala on tarinan naiskuvakin. Naisten petollisuudesta varoitellaan kuin sovinisti-iltamissa ikään.

Jos tarkastelen tarinaa eksegeettisten silmälasien läpi, huomiota kiinnittää se, että Simson vaikuttaa samaan aikaan viekkaalta ja umpityhmältä. Hän ei nimittäin paljasta salaisuuttaan heti. Kun Delila kärttää voimien salaisuutta, Simson antaa ovelasti vääriä vastauksia. "Jos minut sidotaan seitsemällä tuoreella jänteellä, minä menetän voimani"... Jotenkin kummasti filistealaiset saavat heti tietää tuon ja yrittävät vangita Simsonin vain huomatakseen, että tämän voimat totisesti ovat tallella. Tyhmempikin mies olisi tässä vaiheessa osannut epäillä Delilaa salaisuuden vuotamisesta, mutta Simson on kuin ei mitään. Itse asiassa Delila käy valittamaan, että et rakasta minua, koska et kertonut oikeaa salaisuuttasi. Simson syöttää Delilalle vielä pariin otteeseen pajunköyttä, ja aina filistealaiset saavat tietää, mitä Simson on Delilalle sanonut. Kun Delila on tuottanut läjäpäin todisteita epäluotettavuudestaan, Simson päättää antaa periksi ja paljastaa tälle kohtalokkaasti oikean salaisuuden. Lukija huutaa: TÄH!. Miten tuo jätti voi olla noin tyhmä? Tai noin sokeasti rakastunut?Tarinan sisäinen logiikka lässähtää niin pahasti, että epäilen juutalaisen kertojan väkisin pakottaneen lainatarinan osaksi Simson -saagaa. Alkuperäisessä tarinassa odottaisi alleviivatusti petollisen Delilan saavan nenilleen. Osa tutkijoista ajatteleekin Simsonin tarinan olevan samaa jutunjuurta puolijumalista kuin vaikkapa kreikkalaisten Herkules -tarut.

Tarina on kuitenkin aina enemmän video kuin still-kuva. Niinpä tarinassa voi kaikin mokomin olla vastenmielisiä ja moraalittomia kohtia, tai juonellisesti kömpelöjä ratkaisuja. Ei niihin kannata liikaa takertua. Voi tehdä kuten esimerkkiemme taiteilijat. Poimia tarinasta sen pysäytyskuvan, jossa näkee jotakin arvokasta. Konservatiivisesti kristittyä tulkitsijaa kenties kiehtoo se, miten Simsonin syntymä muistuttaa Jeesuksen syntymää - Simsonin äiti oli hedelmätön, mutta eräänä päivänä hänelle ilmestyy enkeli, joka sanoo: "Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan". Kuulostaako tutulta? Osa kristityistä lukee vanhaa testamenttia Jeesus-silmälasien läpi ja tulkitsee tällaiset yhtäläisyydet ennustuksina Jeesuksesta. Ihmiskehon kauneutta palvoneet vanhan ajan taitelijat pysäyttivät videon mielellään joko tuohon leijonakohtaukseen, tai sitten Simsonin ja Delilan eroottisiin kohtaamisiin. Romain Tirtof pysäyttää tarinan siihen, että heikompi voi voittaa vahvemman jos on ovela. Venäjältä Ranskaan paenneella emigrantilla voi olla tähän henkilökohtaistakin kaikupohjaa. Itse olen vaikuttunein Corinthin stillkuvasta, joka on ruma ja ahdistava. Kuulen siinä varsin tarpeellisen varoituksen, lyötyä ei ole syytä lyödä enää lisää.

PS. Joskus törmää tarinaan tarinassa. Osa noista voimaa ja loistoa uhkuvista Pietarhovin patsaista joutui toisen maailmansodan uhreiksi ja niitä tehtiin valokuvien pohjalta uudestaan. Voimaa ja vaurautta ylistävä kultainen patsas tuli voimaa ja vaurautta palvovien natsien tuhoamaksi. Niinpä niin... joskus on kultapojillakin vaikeaa.