ÄRSYTTÄVÄ SAMARIALAINEN

Kuvat - wikipedia commons

Joskus jäljitelmä on alkuperäistä parempi. Ohessa Delacroixin 1849 maalaama tulkinta Jeesuksen vertauksesta laupiaasta samarialaisesta. Ihan kelpo maalaus, kuvassa on liikettä ja on helppo kuvitella, miten samarialainen joutuu pinnistelemään lihaksiaan nostaakseen pahoinpidellyn juutalaisen aasin selkään. Mitään suurempia syvyyksiä en kuvasta löydä. 

Vincent  van Gogh maalasi oman versionsa vuonna 1890 (kuva löytyy tämän tekstin lopusta). Van Goghin mielenterveys oli horjuva ja hän kirjautui sairaalaan hoidettavaksi. Sairaalassa oli tarkoitus levätä, mutta maalaaminen oli van Goghille elämä. Sairastellessaankin hän halusi tehdä sormiharjoituksia ja kopioi Delacroixin työn omalla tyylillään. Lopputulos ei kuulu van Goghin kuuluisimpiin töihin. Silti se on ehkä paras maalaus aiheesta, ainakin minun mielestäni.  

Rehellisyyden nimissä - en ehkä pitäisi van Goghin tulkinnasta niin paljoa, ellen tunnistaisi tyyliä van Goghiksi ja ellen tietäisi hänen sairastelleen ja kärsineen paljon. Tiedot van Goghin heikosta mielenterveydestä antavat taululle syvyyttä. Autettava haluaa maalata oman tulkintansa tapahtuneesta. Van Goghin raju silveltimen jälki luo jostakin syystä uskottavuutta - hän tietää, millaista on sairas ja maahan lyöty. Van Goghilla autettavan kasvot ovat vihreät, hän totisesti voi pahoin. 

Vaan mitä Jeesus vertauksellaan tarkoitti? Raamatuntutkija John Dominic Crossan ottaa asiaan kantaa kirjassaan The power of parable. Crossanin mukaan Luukas on ymmärtänyt Jeesuksen väärin. Luukkaan versiossa kyse olisi opettavaisesta esimerkkitarinasta: Mies kulkee tiellä, tulee ryöstetyksi ja viruu henkitoreissaan ojan pohjalla. Kaksi tyyppiä kävelee ohi, kolmas auttaa. "Kuka teistä lapsista arvaa, mikä on opetus?" Luukas ei ole juutalainen, eikä hän ole täysin selvillä juutalaisten ja samarialaisten suhteista, siksi tarina on hänelle vain juttu siitä, että auttaa pitäisi. 

Crossan uskoo, että historian Jeesuksen vertaukset olivat (aina) ajatteluun härnääviä (challenge parable), niiden tarkoitus oli herättää vastaväitteitä ja dialogia: Niinpä Jeesus valitsee pahoinpitelyn kohteeksi yleisön edustajan - hyvän juutalaisen. Yleisön ihailemat ihmiset - pappi ja leviitta - roolitetaan konnan osaan, he menevät ohi. Sankarin rooli annetaan inhottavalle samarialaissialle. Crossan arvelee, että suullisesti tuon vertauksen kertomiseen on voinut hyvinkin mennä tunti  - nyt sen lukee parissa minuutissa. Yleisö on kiihtyneenä keskeyttänyt tarinan monta kertaa. Jeesus on ehkä kokeillut samasta vertauksesta eri vaihtoehtoja, muokannut niitä yleisön mukaan. 

Jatkokehittelen Crossanin ajatusta, ja tuon Jeesuksen kertomaan tuon vertauksen nykyajassa. Jos Jeesus puhuisi vihreiden puoluekokouksessa, hän kertoisi laupiaasta persusta. Vasemmistoliiton tilaisuudessa se vaihtuisi urheiluautolla huristelevaan laupiaaseen Wahlroosiin. Persujen puoluekokouksessa autettava olisi mökin mummo, auttaja maahanmuuttajahomo. Kokoomusbileissä auttaja olisi laupias työnvieroksuja. Crossanin Jeesus on riemastuttavan raivostuttava vastarannankiiski, joka käy yleisönsä ennakkoluulojen kimppuun. 

En tiedä, uskonko Jeesuksen olleen ihan noin moderni kuin Crossan väittää. Crossan tuntuisi olevan yksi niistä monista, jotka muokkaavat Jeesuksesta omien ihanteidensa näköisen. Crossanin rohkeissa tulkinnoissa on silti mukavaa raikkautta. Sellaista, joka olisi ehkä saanut sairaalassa maalaustaan tuhertavan van Goghin hymyilemään.