TAITEELLISTA VAPAUTTA ON SYYTÄ KÄYTTÄÄ

Kuva: Wikipedia commons

Mihelangelo (1475-1564 ) sai paavilta tehtäväkseen maalata Sikstuksen kappelin kattofreskot. Hän selviytyi jättimäisestä urakastaan niin hyvin, että Sikstuksen kappeli on nykyään Vatikaanin ykkösturistikohteita. Tunnustus: Paikan päällä en ollut vaikuttunut. Minusta kappeli oli ahdettu liian täyteen keskenään kilpailevia kuvia, eikä korkealla katossa olevia kuvia nähnyt kunnolla. Ihmistungos ja jatkuva töniminen olivat viimeinen pisara. Lähdin varsin pian kappelista. Oppaamme oli kuitenkin kertonut noista freskoista niin monta hyvää juttua, että ostin niitä esittelevän kirjan - ja voi pojat... kuvat ovat kirjassa niin paljon parempia kuin kappelissa. Yksitellen esitettyinä ja läheltä katsellen ne ovat kiehtovia. Kaikkein ikonisin kuva lienee juuri tuo yllä oleva Aadamin luominen.  Se on niin tehokas kuva, että muistamme luomiskertomuksen paremmin tuosta maalauksesta kuin Raamatusta itsestään. Kuva näyttää luontevalta ja vaivattomalta, mutta se on vaatinut paljon ajatustyötä.

Ensinnäkin Michelangelo joutui tekemään valintoja. Minkä hetken Adamin luomistarinasta hän maalaisi? Jumalan muotoilemassa Adamista savesta.... Ei ei ei. Se näyttäisi aivan liikaa kuvanveistäjältä arkisessa työssään...se olisi kuva taiteilijan omahyväisyydestä, hän rinnastaisi oman työnsä maailman luomiseen. Kuvaan pitää valita teko, jota Mihelangelo ei itse voinut omille veistoksilleen tehdä - hetki jolloin Adam herää oikeasti henkiin.

Mutta mutta... Raamatun mukaan Jumala puhalsi elävän hengen Adamin sieraimiin. Kuvitelkaamme Mihelangelo luonnostelemaan luomiskertomukselle täysin uskollista kuvaa. Jumala puhaltamassa Adamin sieraimiin näyttäisi koomiselta. Ehkä taiteilija mietti vaihtoehtoja... voisiko hän maalata Jumalan puhaltamaan kaukaa... mutta puhkuvat posket eivät näytä kovin arvokkailta. Äkkiä Mihelangelo oivaltaa.. hän päättää käyttää taiteellista vapauttaan ja poiketa Raamatun sanatarkasta seuraamisesta. Hän muuttaa puhaltamisen koskettamiseksi. Luonnos näyttää heti luontevammalta.

Mihelangelo maalaa Adamin käden hieman veltoksi, sillä Adamhan on tässä vaiheessa vielä eloton. Sitten hän miettii... pitäisikö Adamilla olla silmät auki vai silmät kiinni... tarkalleen ottaen... Jumalan sormi ei ole vielä koskenut Adamia, joten elottomuuden vaikutelma syntyisi paremmin, jos silmät olisivat kiinni... Mutta Mihelangelo on tullut jo piirtäneeksi Adamin silmät auki ja... Jumalan ja Adam katsekontakti tuntuu liian tärkeltä uhrattavaksi... hmm.. siis hieman lisää taiteellista vapautta, Adamin silmät jäävät auki, mutta Adamin passiivisuutta ja Jumalan aktiivisuutta pitäisi kuitenkin jotenkin korostaa... Mihelangelo maalaa Jumalan käden vahvaksi, mutta itse luomistyön hän jättää yhden ojennetun sormen varaan. Yksi sormi riittää, se korostaa Jumalan kaikkivaltiutta ja luomistyön helppoutta. Taiteilija katsoo luonnostaan, sormien kohtaamiseen tuli kuin vahingossa jotakin ujoa ja varovaista. Jumalaa ei tietenkään pidetä ujona, mutta sormen hipaisun varovaisuus alleviivaa tilanteen ainutlaatuisuutta... se jotenkin näyttää oikealta... Se on taiteellista vapautta.

Vauhtiin päästyää Mihelangelo ottaa lisää vapauksia - hän maalaa Jumalan kainaloon naisen ja taustalle vielä joukon lapsia. Jos oppineet tulkitsijat ovat oikeassa Mihelangelo kuvittelee naisen neitsyt Mariaksi, jonka sielu on jo taivaassa odottamassa syntymänsä hetkeä. Miten sekään nyt lienee, teologit kiistelköön oliko Maria olemassa ennen syntymäänsä, tämä on nyt taiteellista vapautta, jotenkin tuohon sopisi vielä iso joukko pulleroisia enkelivauvoja... tai no keksiköön teologit, mitä ne voisivat olla.

Tämä ei siis ollut historiallisiin lähteisiin vaan ihan minun mielikuvitukseeni perustuva kuvaus siitä, miten tuo maalaus olisi voinut syntyä. Totta on kuitenkin, että Mihelangelo otti taiteellisia vapauksia ja juuri nuo vapaudet tekevät kuvasta luontevan näköisen. Tosin hän käytti vapauttaan myös väärin. Vatikaanin opas kertoi meille, että muuan kardinaali inhosi Mihelangelon freskoja ja vaati paavia puuttumaan asiaan: Liikaa alastomia ihmisiä kirkon katossa. Taiteilijaa pitäisi käskeä vaatettamaan luomansa ihmiset. Mihelangelo suuttui kriitikolleen niin, että maalasi hänet helvettiä käsittelevään osaan, varusti aasinkorvilla ja laittoi vielä käärmeen syömään hänen genitaalejaan. Voinet kuvitella kardinaalin työpäivän, kun hän näkee itsensä moisella tavalla kuvattuna. Raivostuneena hän menee paavin luoksen vaatimaan, että ainakin hänen näköishahmonsa pitää poistaa. Oppaamme mukaan paavi vastasi: "Jaa-a, minulla on paljon valtaa, mutta en edes minä voi poistaa ihmisiä manalasta." Juttu on ihan hauska, mutta kardinaali käy myös sääliksi - aikamoista työpaikkakiusaamista.

Nykyihmiselle lienee selvää, ettei Adamin luominen tai syntiinlankeemus ole historiallisia tapahtumia. Emme myöskään etsi Edeniä Raamatun ilmoittamista kordinaateista (paikka, jossa Edenistä lähtenyt joki risteytyisi neljäksi suureksi virraksi Pisoniksi, Gihoniksi, Tigrisiksi ja Euratiksi). Kirjaimellisen tulkinnan haastamiseen ei tarvita alkuräjähdysteoriaa tai evoluutioteoriaa. Greenblatt (2017, 10-11) kertoo miten ihan jo luonnonhistoriallisten museoiden kokoelmien karttuminen herätti epäilyn siemeniä. Raamatusta saa sen kuvan, että Jumala marssitti Adamin eteen kaikki maaeläimet ja linnut, jotta Adam nimeäisi ne. Kun museoiden eläinkokoelmissa alkoi olla kaksi miljoonaa lajia, tarkimmat alkoivat ihmetellä miten Adam ehti yhden päivän aikana nimetä ne kaikki. Pitäisikö ajatella, että yksi päivä oli tuolloin pidempi... tai... mitäpä jos tarinan kertojat ovat vaan aikanaan käyttäneet taiteellista vapautta.

Kertomus Adamista ja Eevasta on mainio, mutta se menee pilalle, jos siitä yrittää etsiä vastauksia avaruusfysiikan tai ihmisen kehityshistorian kysymyksiin. Adamin ja Evan tarinaa ei pysty sijottamaan homo sapiensin aikajanalle. Kyse on uskonnollisesta tarinasta, jolla on uskonnollinen sanoma, ja tuon uskonnollisen sanoman pohtimiseen tarvitaan uusi kuva ja uusi postaus.