JOS HALUAT YMMÄRTÄÄ, TARKKAILE PUITA

Kuvat wikipedia commons

Italialainen Caravaggio (1571- 1610) on tehnyt lukuisia raamattuaiheisia maalauksia. Hänen tyyliinsä kuuluu dramaattinen valaistus, hieman kuin kuvat olisi otettu salaman avulla valokuvastudiossa. Caravaggio katsoo alkujaan juutalaista tarinaa syntiinlankeemuksesta varsin kristillisten silmälasien läpi - ennustuksena Jeesuksesta. Syntiinlankeemustarinassa Jumala sanoo käärmeelle: "Minä panen vihan sinun ja naisen välille...  ja ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän." Caravaggion tulkinnassa kyse ei ole vain ihmisten ja käärmeiden vihanpidosta - hän tulkitsee käärmeen paholaiseksi ja "naisen jälkeläisen" Jeesukseksi. Eevan sukua edustavat maalauksessa neitsyt Maria ja tämän äiti Anna. Lopputulos näyttää huomattavan kummalliselta - äiti ja isoäiti katselevat varsin rauhallisina, kun käärme kiemurtelee pienen lapsen jaloissa. 

Kun kristityt lukevat vanhaa testamenttia, he uskovat monien eri kohtien ennustavan Jeesuksen tulemista ja toimintaa. Muslimit tekevät samanlaisen tempun kristillisille teksteille - Kun Jeesus lupaa lähettää opetuslapsilleen puolustajan, hän tarkoittaa muslimien mukaan Muhammadia. 

Mikä siis voisi olla syntiinlankeemustarinan uskonnollinen opetus, jos laitamme päähämme 500 eKr. eläneiden juutalaisten silmälasit? Christine Hayes (2012) tutkii tarinaa tieteen keinoin ja toteaa monet tarinan elementeistä  tutuiksi mesopotanialaisesta tarinaperinteestä. Esimerkiksi Gilgamesh -eepoksen karvainen villimies Enkidu elää aluksi luonnon kanssa sovussa, eläinten kanssa kirmaillen. Sitten jumalat lähettävät Istarin papittaren Enkidun luokse. Hän tarjoilee villimiehelle ruokaa (hedelmän) ja viettelee tämän. Viikon kestäneen rakastelun jälkeen Enkidun karvat tippuvat eivätkä villieläimet enää tunnista häntä, vaan kavahtavat pois. Enkidu viedään ihmisten joukkoon ja hänestä tulee kuningas Gilgameshin ystävä. Enkidu kuitenkin kuolee ja Gilgamesh alkaa etsiä ikuisen elämän puuta välttääkseen saman kohtalon. Hän myös löytää tuon puun, mutta tulee käärmeen huijaamaksi - käärme syö hedelmän ja hankkii ikuisen elämän (kyvyn luoda nahkansa). Gilgamesh joutuu hyväksymään kuolevaisuutensa.

Jos Hayes on oikeassa, tarinassa on vain yksi juutalaisten luoma elementti, jota ei mesopotanialaisesta perinteestä löydy - nimittäin hyvän ja pahan tiedon puu. Gilgamesh eeppos pyörii paljolti ikuisen elämän tarjoavan puun ympärillä, ja kyseinen puu vilahtaa Mooseksen kirjankin versiossa -  lankeemuksen jälkeen Jumala karkottaa ihmiset paratiisista, "ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!" Tarinan keskiössä on kuitenkin hyvän ja pahan tiedon puu, josta syömällä oppii tuntemaan oikean ja väärän. Se on kiinnostanut kertojaa jopa enemmän kuin ikuisen elämän hedelmät.  Tältä pohjalta tarinan sanomalle tekee ehkä parhtaiten oikeutta tuo taiteellisesti hieman kömpelö Lucas Cranach vanhemman (1472-1553)  maalaus - pääosassa on nimenomaan puu. 

Ihminen on syönyt hyvän ja pahan tiedon puusta ja tietää siksi sydämessään, mikä on oikein ja mikä väärin. Ihminen on moraalisesti vastuussa teoistaan, eläimet eivät ole. Tosin historoitsijat kertovat, että myöhäiskeskiajalla käytiin muodollisia oikeudenkäyntejä eläimiä vastaan - mukana oli syyttäjät ja puolusasianajajat ja asianmukaiset valat. On vaikea tietää varmaksi, oliko kyse viihteestä vai ajatteliko joku eläinten olevan moraalisessa vastuussa teoistaan. Syntiinlankeemuskertomuksen kirjoittajat ovat kuitenkin painottaneet, että juuri ihminen on moraalisessa vastuussa teoistaan. Jos laitan silmilleni modernin ihmisen silmälasit, voin tulkita tarinaa hieman lisää. Osa maailman pahuudesta selittyy sillä, että ihminen ei ole robotti, joka on ohjelmoitu tekemään aina hyvää. Keskeinen osa ihmisyyttä on se, että joudumme tekemään valintoja. Kovin usein valitsemme väärin.